Onnen kuohuista syntynyt
Järvenrannalla Jyväskylän Kuohulla seisoo pieni hirsimökki, jonka vieressä pariskunta seisoo täynnä inspiraatiota ja rohkeutta. Täältä kaikki voi alkaa. Oma paikka, jossa toteuttaa unelma Suomen parhaista parranhoitotuotteista. Laatu, arvokkuus ja vastuullisuus edellä.
Luonnollinen tie
Luonnon raaka-aineista valmistetut tuotteet olivat meille ehdottomuus, kun aloimme kehittämään reseptejämme. Uskomme, että luomulaatuisten ainesosien suosiminen ja tarkoin valitut laadukkaat raaka-aineet tekevät parranhoidosta toimivaa ja helppoa. Tuotekehitys alkoi siitä, että toinen perustajamme Mikko halusi kehittää itselleen toimivat parranhoitotuotteet. Sitten tuli kuvioihin Inka, joka näki Mikon touhuissa potentiaalia.
Yhteisöllisyyttä
Ensimmäiset koe-erät parranhoitotuotteista valmistettiin omille kyläläisille vuonna 2022 saaden hyvän vastaanoton. Yhteisöllisyys on meille tärkeää, ei vähiten siksi, että vaalimme sitä myös Kuohun kylällä. Haluamme myös yritystoimintamme olevan yhteisöllistä ja vastuullista. Siksi olemme aktiivisia somessa ja loimme sisäpiirin, jotta voimme olla yhteydessä teihin ja te meihin!
Kaikkea muuta kuin perinteistä
Tuomme markkinoille raikkaan tuulahduksen opettavaisella ja ystävällisellä tavallamme toimia. Parranhoidon ei tarvitse olla vain pitkäpartaisille viikingeille tarkoitettu välttämättömyys. Uskomme, että tuotteistamme on apua jokaiselle, jolla parta kasvaa. Hyvä parranhoito on ennen kaikkea hyvää ihonhoitoa.
Tutustu Ardien tuotevalikoimaan
Haluatko oppia lisää parranhoidosta ja olla osa tarinaamme?
Liity sisäpiiriimme, niin saat arvokkaita vinkkejä partamatkallesi ja vain sisäpiirille kuratoidut edut ja tarjoukset.